« takaisin

Yritysten arviointi vaatii kulttuurinmuutoksen

Helsingin Sanomien artikkeli rakennusvirheistä ja yritysten arvioinnin puutteesta kilvoitti runsaasti keskustelua. Artikkelin mukaan ihmiset arvioivat muita palveluja huomattavasti herkemmin kuin rakennusyhtiöiden tuottamia töitä. Yksi syy tähän saattaa olla, että ihmiset pelkäävät antamansa huonon arvion vaikuttavan asuntonsa arvoon. Tarve yritysten arvioinnille ja läpinäkyvyyden lisäämiselle rakennus- ja remontointialalla on kuitenkin suuri. Rakennusala tarvitsee kulttuurinmuutoksen palautteen antamisessa.

Yritysten arviointi vaatii kulttuurinmuutoksen - Zeckit

Ongelman voi ratkaista positiivisella tavalla. Me Zeckitillä haluamme tarjota alustan yritysten arviointiin, jotta ihmiset voisivat auttaa toisiaan päätöksenteossa, ja kannustaa jokaista antamaan tunnustusta hyvästä työstä. Antamalla positiivista palautetta ja tuomalla esiin työssään onnistuneita yrityksiä autat ystäviäsi ja tuttaviasi löytämään tekijät, joiden voi luottaa hoitavan asiansa tunnollisesti.

Sivustollamme voit kuitenkin huoletta arvioida yritykset totuudenmukaisesti, sillä arvion antajasta julkaistaan vain etunimi. Onnistumisten lisäksi myös rakentava palaute on kullanarvoista, jotta yritys voi kehittää toimintaansa parempaan suuntaan. Jos yritys haluaa hyvittää huonoksi kokemasi palvelun ja onnistuu siinä, muista arvioida yritys uudelleen.

Tehdään yhdessä Suomen rakennustoiminnasta läpinäkyvämpää ja annetaan hyvin työnsä hoitaville yrityksille heidän ansaitsemaansa kiitosta.

Yritysten arviointi on tärkeää. Anna arviosi yritykselle, joka on onnistunut työssään: 

 


Lue lisää aiheesta