Uuden yrittäjän pulma – mikä yritysmuoto kannattaa valita?

Yrittäjän vapaus ja mahdollisuus tehdä omaa juttuaan ajavat ihmisiä yrittämään. Yrityksen perustaminen on nykyisin taloudellisesti hyvin helppoa, koska omaa alkupääomaa ei enää tarvitse. Yrittäjyyden kiemuroihin ja mahdollisiin riskeihin kannattaa silti perehtyä ennalta. Yksi oleellinen seikka yrityksen perustamisvaiheessa on miettiä yritysmuodon valintaa. Oikeanlaisen yritysmuodon valinta on tärkeää muun muassa verotuksen ja riskienhallinnan kannalta.

Tässä blogitekstissä, Irene Matinpalo, oikeustieteiden maisteri, yrittäjä ja yritysasiantuntija YritysEspoosta neuvoo aloittelevia yrittäjiä yritysmuodon valinnassa.

Uuden yrittäjän pulma – mikä yritysmuoto kannattaa valita

Yritysmuodon valinta

Yritysmuotoja on Suomessa useampia: toiminimi, osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö ja osuuskunta. Lisäksi voit myös rekisteröityä verottajalle yksityiseksi elinkeinoharjoittajaksi ilman kaupparekisterimerkintää. Laskutuspalveluyritykset kuten Ukko ja Eezy käyttävät vakiintuneesti kevytyrittäjyys-termiä, joka tarkoittaa, että tekijällä ei ole omaa Y-tunnusta, mutta hän myy ja tekee kaiken työn itsenäisesti ja laskuttaa laskutuspalvelun kautta. Vaihtoehtoja on monia, joten on hyvä miettiä, mitä asioita tulisi huomioida, kun valitsee yritysmuotoa.

– Yrittäjän kannattaa miettiä yritystoiminnan kokonaisuutta. Mikä on yrityksen liikevaihto, millaisia riskejä yritystoimintaan sisältyy? Onko kyse sivutoimisesta vai kokopäiväisestä yrittäjyydestä? Yritysmuodon valinnalla on merkitystä myös verotuksen kannalta. Kokonaisarvion teossa yritysneuvojat auttavat mielellään, Matinpalo neuvoo.

Osakeyhtiö on paras vaihtoehto, jos liiketoiminnan riskit ovat sellaisia, että niistä ei ole halukas ottamaan henkilökohtaista vastuuta. Osakeyhtiössä omistajat ovat vastuussa velvoitteistaan vain sijoittamansa pääoman verran. Toisaalta verotustekniset syyt voivat olla myös hyvä syy valita yritysmuodoksi osakeyhtiö.

Kevytyrittäjyyden avulla on helppoa kokeilla yrittäjyyttä

Jos oman idean potentiaalista ei ole heti aivan varma, voi ideaa testata kevytyrittäjyyden kautta. Jos esimerkiksi haluat myydä erikoistekniikoilla toteutettavia maalausurakoita, voit myydä palvelun ja työn tehtyäsi laskuttaa työn laskutuspalvelun kautta. Samaan tapaan voi testata muitakin palveluita.

– Kevytyrittäjyys on hyvä vaihtoehto, kun liiketoiminta on pientä ja haluaa testata omaa liikeideaansa. Kevytyrittäjyys terminä voi kuitenkin merkitä montaa eri asiaa. Eli kannattaa aina selvittää, mitä kussakin tapauksessa kevytyrittäjyydellä tarkoitetaan. Hyödynnätkö esimerkiksi laskutuspalveluyrityksiä vai saatko Y-tunnuksen ja olet verottajan näkökulmasta yksityinen elinkeinonharjoittaja? Yksityinen elinkeinonharjoittaja on yrittäjä, vaikka jotkut palveluntuottajat markkinoivat sitä kevytyrittäjyytenä, Matinpalo muistuttaa.

Apua aloittavalle yrittäjälle

Yrityksen perustaminen voi olla pelkästään palkkatyössä toimineelle henkilölle pelottava harppaus suureen määrään vastuita – ja samalla vapauteen. Yrittäjän täytyy huolehtia monista asioista itse, kuten eläketurvastaan ja työhön liittyvistä vastuista. Monesti yrittäjän työnkuva onkin työntekijän työnkuvaa huomattavasti laajempi, riippuen tietysti yritystoiminnasta ja yrityksen koosta.

– YritysEspoo on täyden palvelun uusyrityskeskus, jossa asiakkaiden tukena on osaavien yritysneuvojien joukko. Meiltä saa sparrausta liikeidean kehittämiseen sekä neuvoja oikean yhtiömuodon valintaan. Meille kannattaa tulla myös ennen kuin hakee rahoitusta tai ryhtyy kevytyrittäjäksi. Yritysneuvoja avustaa liiketoimintasuunnitelman teossa ja tarkistaa, että kannattavuuslaskelmat ja rahoituslaskelmat ovat realistisia, Matinpalo sanoo.

Kaipaatko lisätukea yrittäjyyteen liittyvissä asioissa?

Lue täältä parhaat vinkkimme pienyrittäjän tueksi


Laura Rinta-Jouppi

Laura Rinta-Jouppi

Laura on palvelumuotoilun ammattilainen, jolla on poikkitieteellinen tausta. Toimittajakokemuksen ansiosta myös sisältömuotoilu on Lauralla hanskassa. Zeckitiin Laura tekee sisältöä vaihtelevista aiheista. Juttutoiveita otetaan myös vastaan!

Katso kaikki kirjoitukset