« takaisin

Taloyhtiön hallituksen vuosi

11.1.2018
Moni meistä tekee hallitustyötä taloyhtiönsä hyväksi. Usein taloyhtiön päätöksissä on kyse isoista summista, kun esimerkiksi linjasaneeraus tai julkisivuremontti tulevat ajankohtaisiksi. Taloyhtiön hallituksen toiminnassa on vuosittain toistuvia asioita, jotka kokosimme vuosikelloksi. 

Taloyhtiön hallituksen vuosi

Tammikuu

Tammikuussa isännöitsijä ja hallitus alkavat valmistella asiakirjoja kevään yhtiökokousta varten. Alla olevista aiheista pitää olla mustaa valkoisella.

  • Edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus
  • Kuluvan vuoden talousarvio
  • Arvio tulevista korjauksista seuraavan 5 vuoden aikana
  • Selvitys tehdyistä kunnossapito- ja muutostöistä ja mahdollisista isommista korjaustöistä
  • Menneen vuoden vastikelaskelmat

Jos vuoden ajalle on suunnitteilla korjausurakoita, tulee hallituksen esitellä pyydetyt tarjoukset. Yhtiökokouksessa päätetään, mikä tarjous hyväksytään. Osakkaille lähetetään tieto kevään yhtiökokouksesta hyvissä ajoin, jotta he voivat ehdottaa asioita käsiteltäväksi yhtiökokouksessa.

Helmikuu

Helmikuussa valmistellaan yhtiökokouksen asiakirjat ja allekirjoitetaan edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus. Yhtiökokouksessa käsiteltävät ja päätettävät asiat käydään läpi, ja jos vuoden aikana on tulossa isoja urakoita, pidetään niistä infotilaisuus osakkaille ennen yhtiökokousta.

Maaliskuu

Kiinteistöliitto suosittelee pitämään yhtiökokouksen maaliskuussa. Katso täältä Kiinteistöliiton vinkit, miksi osakkaiden kannattaa osallistua yhtiökokoukseen.

Huhtikuu

Uusi hallituskokoonpano aloittaa työskentelynsä. Lue Kiinteistöliiton koonti hallituksen jäsenten tehtävistä ja vastuista.

Jos olette teettämässä urakoita, katso mitä hyvässä tarjouspyynnössä ja sopimuksessa kannattaa huomioida.

Toukokuu

Toukokuu on hyvä talkookuukausi esimerkiksi pihan tai pyörävarastojen siistimiselle. Taloyhtiön sopimukset kannattaa nyt käydä läpi ja tarvittaessa kilpailuttaa uudet toimijat. Ovatko isännöintisopimus ja huoltosopimus ajan tasalla? Ovatko vakuutukset kunnossa?

Kesäkuu

Kesäkuussa tehdään mahdollinen välitilinpäätös ja seurataan korjaushankkeiden etenemistä.

Heinäkuu

Lomakuukausi hallitukselle, jolloin kokoonnutaan vain tarvittaessa.

Elokuu

Elokuussa hallitus tutkailee talousarviota ja mahdollisesti tehtyä välitilinpäätöstä. Jos tarvetta ilmenee, tehdään muutoksia taloudenpitoon.

Syyskuu

Kutsutaan koolle mahdollinen syysyhtiökokous ja vahvistetaan tulevan tilikauden korjaushankkeet. Urakoitsijoiden kilpailutukseen kannattaa varata reilusti aikaa. Jos urakan arvo on yli 9000 euroa tai kesto yli 10 päivää, tulee tilaajavastuulain velvoitteet huomioida. Lue lisää ja lataa taloyhtiön remonttiopas täältä.

Lokakuu

Taloyhtiön strategia kannattaa päivittää tai tehdä, jos sellaista ei vielä ole olemassa. Asukkaiden ajatukset voi kerätä kyselyllä. Seuraavan vuoden kunnossapitohankkeiden suunnitelmat ja kuntotutkimukset tarkistetaan ajan tasalle. Jos vuoden aikana on luvassa urakoita, joihin etsitte tekijöitä, lue blogistamme vinkit, kuinka urakoitsijan valintaprosessi kannattaa tehdä.

Marraskuu

Hallitus aloittaa seuraavan vuoden talousarvion laatimisen. Nyt on hyvä hetki arvioida omaa toimintaa hallitustyöskentelyssä. Se onnistuu kätevästi Kiinteistöalan hallitusammattilaisten tekemällä arviointilomakkeella.

Joulukuu

Hallitus tarkastaa ja vahvistaa tulevan vuoden korjausohjelman ja yhtiön palvelusopimuksiin mahdollisesti tulevat hinnankorotukset. Yleensä isännöinti- ja huoltosopimuksiin voi tulla hinnanmuutoksia vuoden vaihtuessa.

 Lataa alta hyödylliset vinkit Taloyhtiön remontteihin:

 Lataa taloyhtiön remonttiopas

 

Lähteet: Kiinteistölehti


Lue lisää aiheesta