Ihana koti ammattilaisen avulla. Mistä tunnistaa sisustamisen ammattilaisen?

Kodin sisustaminen on monen harrastus. Uusia ideoita tulvii lukuisista televisio-ohjelmista, blogeista ja lehdistä. Pienet pintaremontit saattavat onnistua hyvinkin ilman sisustusalan koulutusta, mutta suuremmat muutokset kannattaa antaa huoletta ammattilaisen käsiin. Ammattitaitoinen suunnittelija osaa hahmottaa kokonaisuuksia, jolloin sisustuksesta tulee harmoninen. Pätevää suunnittelijaa käyttäessä vältyt virhevalinnoilta sekä säästät hermoja ja rahaa.

Ihana koti ammattilaisen avulla. Mistä tunnistaa sisustamisen ammattilaisen?

Kuva: Elisa Wallstén

Sisustusjutun sisustussuunnittelija SI Elisa Wallstén kertoo, missä asioissa asiakkaat kaipaavat useimmiten ammattilaisen apua.

– Sisustussuunnittelijan puoleen käännytään usein etenkin kodin vaativimmissa muutostöissä kuten keittiö- ja kylpyhuoneremonteissa. Ammattilaisen näkemystä kaivataan myös hyvän ja yhtenäisen kokonaisuuden rakentamiseen. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi uuden talon rakentaminen, muutto tai kodin laaja remontti. Asiakkaat tietävät usein mitä haluavat, mutta toivovat tukea värien ja huonekalujen yhdistämiseen, jotta lopputuloksesta tulisi harmoninen. Myös virhehankinnoilta säästytään, kun on laadittu selkeä suunnitelma.

Sisustussuunnittelua voi opiskella niin korkeakoulutasolla kuin työväenopiston kursseillakin. Mistä tietää, että on palkkaamassa ammattilaisen?

– Ammattitaitoinen sisustussuunnittelija on usein suorittanut alan yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon. Sisustussuunnittelijan käyttämä SI-tunnus kertoo hänen kuuluvan Sisustussuunnittelijat SI ry:hyn ja SIO on puolestaan Sisustusarkkitehdit ry:n käyttämä tunnus. Suunnittelijoita voi hakea yhdistyksen kotisivuilta tai olemalla yhteydessä yhdistykseen. Ammattiyhdistyksen jäsenyys kertoo, että suunnittelijalla on alan tutkinto tai pitkän työkokemuksen tuoma ammatillinen pätevyys. Kaikki suunnittelijat eivät kuitenkaan kuulu yhdistyksiin, ja etenkin silloin suunnittelijaa valitessa kannattaa pyytää referenssejä edellisistä suunnittelutöistä. Suunnittelija tekee työn aina asiakaslähtöisesti ja asiakkaan toiveita kuunnellen. Silti kaikilla suunnittelijoilla on oma kädenjälki, joka usein näkyy lopputuloksessa, Wallstén neuvoo.

Sisustussuunnittelijoita ja suunnittelutoimistoja löydät Zeckit-yrityshaun avulla.

Lue myös: Haaveissa uusi ilme kotiin? Ammattilainen kertoo, kuinka kodin sisustusprojekti etenee

 


Laura Rinta-Jouppi

Laura Rinta-Jouppi

Laura on palvelumuotoilun ammattilainen, jolla on poikkitieteellinen tausta. Toimittajakokemuksen ansiosta myös sisältömuotoilu on Lauralla hanskassa. Zeckitiin Laura tekee sisältöä vaihtelevista aiheista. Juttutoiveita otetaan myös vastaan!

Katso kaikki kirjoitukset